Suorat sanat

Vapaa tarinankertoja

Urallani freelance-toimittajana olen päässyt kirjoittamaan Suomen tunnetuimpiin aikakauslehtiin lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Espanjassa työskentelin myös kuvaavana toimittajana. Erikoisalaani ovat hyvinvointiin liittyvät jutut sekä henkilöhaastattelut. Ihmisten erilaiset tarinat ovat aina kiehtoneet minua niin toimittajana kuin valmentajana.

Onkin ollut luontevaa kirjoittaa kolme kirjaa henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista ja omakohtaisista kipukohdista selviytymisestä. Olen yhdistänyt teksteissäni ainutlaatuisella tavalla faktat, viihteen ja omaelämäkerrallisuuden. Tyylini on rehellinen, suora ja räväkkäkin. Pyrin yksinkertaistamaan monimutkaisilta tuntuvia asioita, joskus jopa kapinoinnin kautta. Vakavista aiheista huolimatta (tai ehkä juuri siksi) hurtti huumori on kuulunut kirjoissani repertuaariini – mitä rankempaa itselläni on ollut, sitä enemmän revin siitä irti komiikkaa. Julkaisujani ovat Sinkun elämää (2017), Viisi vuotta elämästäni – melanoomasta meditaatioon (2014) ja Selkähelvetti (2011).

Sinkun elämää (2017, Readme)

Tämä on voimakirja sinulle sinkkunainen. Autan sinua tutkimaan, miten sinä saisit sinkkuelämästäsi kaiken parhaan irti. Kun tiedät, kuka olet, tiedät mitä etsit. Kirja sisältää sekä tutkimustietoa, omakohtaisia kokemuksia että valmennuksellisia tehtäviä.

Lukijapalautteita:

”Kirjassa on loistokkaasti kuvattu sinkkujen elämää, kuten kuvaat omaa elämää ja haastateltavien. Lukijana voin samastua moneen (lue: jokaiseen) kohtaan ja tulee sellainen olo, että JUST NIIN MULLEKIN ON KÄYNYT. Kirjasta saa hyvin vertaistukea omaan sinkkuuteen ja samalla herää toivonkipinä, ettei haittaa, vaikkei vielä ole löytänyt sitä mr. Oikeaa…kaikki kuuluu prosessiin. Tykkäsin tosi paljon pohdinnoista ja tehtävistä, joiden avulla on helpompi hahmottaa itselleen selkeästi mitä haluaa ja mitkä ovat toiveet. Tykkäsin myös ”rempseästä” ja huumorintajuisesta tyylistä. Monesti tuli naurettua ääneen ja mietin, että ihan mieletön tyyppi on tämän kirjan kirjoittanut. Toivottavasti kaikki sinkut lukee kirjan, herättää ajatuksia. Itse muutin kuin huomaamattani omaa käytöstäni treffaillessa.”

“Hitsi sun kirjaasi Satu…Se herättää suuria tunteita. Siinä on pelottavan oikeita asioita, on joutunut menemään syvälle itseään. Jokainen elämän polku on oikea, niillä on joku merkitys omaan henkiseen kasvuun. Lempeästi ohjata ja opettaa. Nyt mä tajuan, että mun matka eheytymiseen ei ole edes alkanut. Huh, huh. Mä en malta päästää käsistäni tätä kirjaa. Rutistus ja kiitos!”

Viisi vuotta elämästäni – melanoomasta meditaatioon (2015, Fitra)

Tämä on yksi kasvutarina. Ei parempi tai huonompi kuin jonkun muun, mutta taatusti suorasukaisempi. Kerron kirjassa päivälleen viiden vuoden tarinani, johon mahtui sairautta, romahduksia, menetyksiä, itkua, naurua, rohkeutta, kasvuloikkia, korkeita energioita, viisastumista sekä vitutusta – koko elämän kirjo.

Lukijapalautteita:

“Voi Satu millaisen kirjan olet kirjoittanut! Välillä järkyttyy, välillä tikahtuu nauruun! Käkätän täällä itsekseni, koirat tuijottaa kummissaan! Kirja imaisee sisäänsä, etenee kuin juna! Eihän sitä hitto soikoon saa käsistään, ahmin vaan sivu toisensa jälkeen. Oikeasti – upea, upea kirja! Ja sen lisäksi olen samperin kateellinen, miten verbaalinen olet.”
-Eve Hietamies

“Pidin todella, todella paljon uudesta kirjastasi. Osaat ihanalla tavalla pukea sanoiksi asiat, joita olen itsekin paljon pohdiskellut. Sairastumiskertomuksesi oli pysäyttävä, aito ja rehellinen. Kaikki sen jälkeinen kokemasi ja oma prosessisi oli kovin tuttua. Kaiken kamaluuden ja kaaoksen keskeltä, tarinastasi paistaa kuitenkin ihana ilo ja valo. Onnea ihan mahtavasta kirjasta, tulkoon siitä menestys!”

Selkähelvetti (2011, Readme)

Kun selkäkipu iskee, se sotkee arjen kuviot. Kun se kroonistuu, se romuttaa koko elämän. Selkähelvetti valottaa yhden selkäkipupotilaan tarinan kautta rehellisesti ja ketään kumartelematta sitä, mitä kipuileva voi joutua kokemaan ja miten siitä voi selvitä sekä henkisesti että fyysisesti. Tarjolla on myös tietoa kehon anatomiasta, eri hoitomuodoista ja vinkkejä selän kuntouttamiseen. 

HUOM! Loppuunmyyty! Löytyy vain kirjastoista.

Lukijapalautteita:

“Miljoonat kiitokset aivan loistavasta kirjastasi Selkähelvetti. Käyn itse läpi omaa helvettiäni ja sain voimaa ja vinkkejä kirjastasi. Se oli hyvä tietopaketti, mutta lisäksi myös erittäin hauskasti kirjoitettu. Hihittelin monesti opusta ahmiessani (2 päivässä luettu).”

“Suurkiitokset kirjan kirjoittamisesta!! Jos ei muuta, niin kirja toi lohtua, toivoa ja tiedon, etten ole yksin näiden mysteerikipujeni kanssa. Myös humoristinen ja jämäkkä kirjoitustyylisi toi toivoa, että saatan jopa lukea jonkun toisenkin kirjan joku päivä.